Essee on haastava laji

Oletko koskaan ajatellut kirjoittavasti esseen? En tarkoita koulun esseevastausta vaan  yleistajuista lyhyehköa kirjoitelmaa tai tutkielmaa rajatusta aiheesta. Oletko pohtinut, mitkä ovat esseen muotovaatimukset? Tässä artikkelissa pohdin, miksi essee on haastava laji minulle. 

Mitä essee tarkoittaa?

Ensimmäinen kosketukseni sekä esseen lukemiseen että kirjoittamiseen sain avoimen yliopiston Luovan kirjoittamisen perusopintojen Tietokirjoittamisen jaksolla. 

Ennen kirjoittamisen opiskelun aloittamista luin kapea-alaisesti erilaista kirjallisuutta. Nyt minulla on kirjaston suosikit-listalla muutama esseekokoelma odottamassa vuoroaan, joten tarkoitus on tutustua lajiin myöhemmin tarkemmin. 

En haaveile esseistin urasta. Haluaisin kokeilla, miten esseen kirjoittaminen sujuisi, mutta ennen sitä minun pitää ymmärtää, mitä essee tarkoittaa.

Esseitä aiheesta mitä essee tarkoittaa

Edellä mainitulla kurssilla yhtenä materiaalina oli Johanna Venhon toimittama Mitä essee tarkoittaa kirja. Kirja koostui useasta esseestä, joissa kukin kirjoittaja kertoi oman käsityksensä siitä, mitä essee tarkoittaa. 

Mielenkiintoista, miten erilaisia lähestymistapoja kirjoittajilla eli esseisteillä, oli. Alle poimin muutamia heidän mietteistään siitä, mitä essee on. 

• "Essee on välitilan taidetta: se on lajien välissä" - Johanna Venho
• "Essee kaataa asiatekstin karsinan aidat ja liikkuu kohti persoonallisempaa ajatusleikkiä." - Johanna Venho
• "Essee syntyy sivuun astumalla ja sivussa pysymällä." - Virpi Hämeen-Anttila
• "Essee liikuskelee faktan ja fiktion usvaisessa välimaastossa." - Virpi Hämeen-Anttila
• "Esseessä kirjoittajan minä on etualalla. Esseisti on lukenut paljon ja osoittaa sen." - Virpi Hämeen-Anttila
• "On esseen lähtökohtana sitten viha tai suru, tai kenties riemu ja ihmetys, on pohjalla paitsi ajatuksia myös tunnetta, lihan tunkeutumista kirjoitukseen." - Kuisma Korhonen
• "Essee ei ole kunnolla tietoa, ei taidetta, ei omaelämäkertaa, ei fiktiota, ei sovi oikein mihinkään lokeroon." - Kuisma Korhonen
• "Esseellä ei ole tukenaan palkintoja. Esseellä on vain aiheensa." - Jukka Koskelainen
• "Essee on oikkujen ja yhteensattumien punosta." - Jukka Koskelainen
• "Essee on jatkuvaa keskustelua sanattoman, väliaikaisen, tutkivan ja kyselevän kanssa." - Bodil Lindfors
• "Esseen ainoa muodollinen tuntomerkki on se, että joku määrittelee sen esseeksi." - Olli Löytty
• "Essee on metodi, jonka avulla voi pohtia ja pyöritellä ideoita, rakennella vaihtoehtoisia ajastusmalleja, hioa hypoteeseja, kokeilla esioletusten käyttökelpoisuutta, käännellä ja väännellä, etsiä langanpäitä, purkaa ja koota." - Olli Löytty
• "Esseistiä ei aja halu olla oikeassa vaan ilmaista itseään." - Tommi Melander
• "Esseistin tavoitteena ei ole kirjoittaa mahdollisimman painokkaasti vaan mahdollisimman tyylikkäästi, sanataiteen ehdoin, erehtymättömällä maulla." - Tommi Melander
• "Essee on ehkä syvemmin lukemisen kuin kirjoittavan inspiraation laji." - Maaria Pääjärvi
• "Essee on sananmukaisesti kokeilevaa kirjallisuutta." - Maaria Pääjärvi

Kirjan luettuani en kokenut suurta ahaa-elämystä "näin kirjoitan esseen". En olisi osannut sanoa lukeneeni esseekokoelman ilman kirjan takakannen tekstiä "Kirjailijat, tutkijat ja kriitikot pohtivat seitsemässä taidokkaassa esseessä kauno- ja tietokirjallisuuden väliin sijoittuvan lajin olemusta."

Kirja ei avannut minulle esseen syvintä olemusta.

Mitä esseen kirjoittaminen vaatii?

Anne Lukkarila - Kirjoita paremmin kurssin ohjaaja - on laatinut erittäin hyvän ja tiiviin blogiartikkelin "Esseen kirjoittaminen – tyylitaiturin tuolileikki" aiheesta. 

Esseen kirjoittaminen vaatii, että kirjoittajalla on sanottavaa. - Anne Lukkarilan blogiartikkeli

Anne oli ohjaajana Tietokirjoittamisen jaksolla ja selitti meille esseetä käyttäen blogiartikkelinsa esimerkkiä. 

Muistisääntönä pyöreä pöytä, tuolit ja elefantit.

 

Esseesi teema on pöydällä. Teemaan liittyvät käsiteltävät aiheet eli elefantit ovat näkyvillä. Sinä vaihdat tuolilta toiselle ja käsittelet teemaan liittyviä aiheita eri näkökulmista. - Anne Lukkarilan blogiartikkeli

Essee on pohtielma, Anne sanoi. Varmista näkökulmien riittävyys, hän muistutti meitä. Tyylin pitää olla pohtivaa ja taidokasta.

Esseen rakenteeseen tutustuimme YouTube videon avulla. 

Hyvä essee koostuu 

• Hyvästä ja kiinnostavasta otsikosta
• Aloituskappaleesta, jossa esitellään esseen aihe
• Käsittelykappaleista, joissa on mukana pohdintaa, vertailua, rinnastuksia, arviointia, päätelmiä
• Lopetuskappaleesta, joka tiivistää kirjoittajan näkemyksen

Essee on ajattelemista kirjoittamalla

Kaiken lukemani ja katsomani jälkeen olen edelleen hukassa. Kun kurssin lopputehtävän lajin valinta oli tehtävä, en päätynyt esseeseen vaan blogiartikkeliin. Essee on asiaproosaa, johon minun osaamiseni ei riitä. 

Ihailen niitä, jotka tekivät valintansa esseen hyväksi, mutta hekin sanoivat, että essee ei ole helppo laji.

Esseen kirjoittamisessa ei ole lyriikan tai draaman kaltaisia muotovaatimuksia. Esseen kirjoittaminen vaatii pohdintaa ja älyllistä toimintaa. Siihen sisältyy totuuden vaatimus, mutta sen kirjoittamiseen voi käyttää kaunokirjallisuuden keinoja. . 

Mikä on Sinun suhteesi esseeseen?

Oletko Sinä kirjoittanut esseitä? Onko essee Sinulle haastava proosan laji? Kommentoi ja kerro minulle ja meille muille esseen haasteellisuuden kanssa painiville, oletko Sinä ajatellut kirjoittamalla asiaproosaa. Tai tiedätkö hyviä esseitä, joita lukemalla minä ja muut voisimme paremmin perehtyä tähän proosan kuningaslajiin?

Haaveena kirjan kirjoittaminen

Mikä voisi olla aiheena, mikä olisi hyvä aloitus, kun haaveena on kirjan kirjoittaminen?  Pitääkö ensin olla aihe vai halu kirjoittaa? Vauva.fi palstalta löytyy vastaus kysymykseesi. "Oletko tosissasi?  Luulisi, että se aihe tulisi ensin ja haave vasta sitten... eli tarve kirjoittaa ilmenisi ennen lapsellisia 'haluun kirjailijaksi' haaveita." Entä jos haluaisit ensin oppia jotain kirjoittamisesta?  Tässä artikkelissa kerron omista valinnoista, miten aloittaa matka kirjoittajaksi.

Kirjoittamisen opetusta on tarjolla runsaasti.

Minun "lapsellinen" haluni kirjoittaa ei tarkoittanut haavetta kirjailijuudesta. Minulla oli aihe, joka oli muhinut mielessäni jo vuosia, mutta en osannut aloittaa kirjoittamista. 

Miten pääsisin alkuun? Aloin etsiä minulle sopivaa kurssia tai koulutusta. Tärkeimpinä kriteereinä olivat

• koulutus pitää pystyä suorittamaan päivätyön ohessa
• koulutuksen hinnan pitää olla omalle kukkarolleni maltillinen

Sisäistä kirjoittajaa vapauttamassa

Ensimmäisenä kiinnostuin Katri Syvärisen Kasva kirjoittajaksi -koulutusohjelmasta. Se oli täysin etänä järjestettävä kurssi, johon kuului luentojen lisäksi lukupiirejä ja kirjoittajatreffejä. Kurssipäivät olivat lauantaisin ja muut tapahtumat arki-iltaisin.

Kurssilla keskityttiin sisäisen kirjoittajan vapauttamiseen ja siinä sivussa opittiin paljon teoriaa.

Syksystä kevääseen kestäneen koulutuksen jälkeen tunsin olevani täysin keskeneräinen kirjoittajana, joten ilmoittauduin jatkoryhmään, joka koostui pienemmästä joukosta koulutukseen osallistuneista. 

Hinta oli kukkarolle maltillinen, kun sen sai jakaa useampaan maksuerään. 

Opin paljon ja rohkaistuin kirjoittajana. 
Koulutukseen kuului erilaisia rentoutumis- ja 
joogaharjoituksia, joista en saanut itselleni mitään.

Perustaitoja oppimassa

Helsingin työväenopiston kurssilla kirjoitettiin lyhyitä tekstejä, joita luettiin ja niistä keskusteltiin. Tekstit kirjoitettiin joko tunnilla tai kurssi-iltojen välissä kotona. Opettajana oli Päivi Liski.

Kurssin tavoitteina oli oppia perustiedot ja -taidot proosasta ja lyriikasta,  antamaan ja vastaanottamaan palautetta sekä soveltamaan tietoa kaunokirjallisista teksteistä omaan kirjoittamiseen ja tarkastelemaan omaa kirjoittamisprosessiasi. 

Kurssi kokoontui kahden viikon välein ja vaikka oppilaita ei ollut montaa, enin osa ajasta meni kuunnellessa toisten kirjoituksia. Palautteen antamisessa tärkeintä oli pysyä positiivisena. 

Jokainen kirjoitustehtävä alkoi puhtaalta paperilta

Kurssin puolivälissä jouduin toteamaan, että alkuperäinen kirjahahmotelmani riitti juuri ja juuri syksyn lopputyöksi. Onneksi sain nopeasti seuraavan idean, josta minulla nyt toukokuussa 2022 on lähes valmis käsikirjoitus koneellani. 

Hinta ei päätä huimannut, sillä työväenopiston kurssien hinnat ovat todellakin matalan kynnyksen hintoja.

Olisin toivonut enemmän aikaa kirjoittaa
ja keskittymistä proosaan.

Webinaarit oppimisen tukena

Kirjoittajaklubin löysin internetin syövereistä. Ensin liityin sähköpostilistalle, mutta pian ostin vuosijäsenyyden ja sain pääsyn erilaisille lyhytkursseille. Kuukausittaisten webinaarien teemat vaihtelevat ja niiden vetäjä Martta Tervonen on energisoiva persoona. 

Hinta on kukkarolle sopiva ja hyödynnettävää materiaalia on paljon. Joistain kursseista joutuu maksamaan vuosijäsenyydestä huolimatta, mutta en ole sellaisia kursseja ostanut.

Webinaarit ja verkkokurssien materiaalit
ovat käytettävissä koko vuoden.

Sähköpostitärpit 

Ilmainen Kirjoita Paremmin -sähköpostikurssi sopii kaikkien kukkarolle. Saan sähköpostiini joka kuukausi tietoa, tärppejä ja työkaluja vaihtelevasti luovan kirjoittamisen eri teemoihin. Valikoimassa on myös maksullisia kursseja. Kannattaa tutustua tarjontaan! 

Materiaalit ovat helposti käytettävissä. 
Maksulliset kurssit on helppo löytää.

Arvosanaopinnot houkuttelivat

Kun mikään ei riitä! Näin ajattelin ilmoittautuessani Pohjois-Pohjanmaan Kesäyliopiston Luovan kirjoittamisen perusopintoihin. Muistissa olivat aiemmat hyvät kokemukset avoimen yliopiston kursseista muilla aloilla. 

Ajoittain oli rankkaa, kun kurssien lopputöiden deadline lähestyi eikä mitään valmista tuntunut syntyvän. Useimmiten oli antoisaa, kun oppi ja oivalsi. Kirjoittaminen oli aina kivaa.

Perusopintoihin kuuluvat jaksot perehdyttivät kattavasti kirjoittamisen eri lajeihin. 

• Johdatus kirjoittamiseen 

• Proosan kirjoittaminen 

• Lyriikan kirjoittaminen

• Draaman kirjoittaminen

• Tietokirjoittaminen

Kirjoita Paremmin sähköpostikurssin ohjaaja Anne Lukkarila oli opettajana kolmella kurssilla. 

Opin todella paljon eri lajeista ja tyyleistä.
Kursseilla tehtävät työt pakottivat välillä
oman mukavuusalueen ulkopuolelle. 

Kirjoittajan vetämä etäkurssi

Kun mikään ei todellakaan riitä! Ilmoittauduin sen enempää miettimättä AhlmanEdun järjestämälle kurssille, vaikka Luovan kirjoittamisen perusopinnot olivat vielä kesken. 

Kouluttajaa kirjailija Taija Tuomista en tuntenut etukäteen enkä osannut asettaa ennakko-odotuksia kurssille. 

Arvostan Taijan opetustapaa. Hän vilauttaa meille muistilappuja, ei mitään kalvoesityksiä. Välillä tehdään lyhyitä kirjoitusharjoituksia ja luetaan niitä. 

Isoimpina plussina innostava kouluttaja,
hintaan kuuluva arviointipalvelu ja yksi
kirjoittajaviikonloppu kurssin loppupuolella. 

Erilaiset lyhytkurssit

Kun oikein hakee niin myös löytää. Nykyään löydän itseni vähintään kerran kuussa hakemassa erilaisia lyhytkursseja.

Yhtenä kesänä vietin viikon Joutsenon Opistolla Päivi Haanpään vetämällä proosakurssilla "Totta vai tarua". Viikko oli antoisa. En varsinaisesti oppinut mitään uutta teorian tasolla, mutta sain hyviä työkaluja ja vinkkejä. 

Kaikki kirjoittajaryhmät tai opettajat eivät hyödytä jokaista kirjoittajaa.
Onneksi mahdollisuuksien kirjo on suuri.
On vara valita.
- Anneli Kanto

Kirjoittajan matkani suunta

Jokainen käymäni kurssi on auttanut minua eteenpäin kirjoittajan matkallani jollakin tavalla. Matka on ollut mielenkiintoinen enkä vaihtaisi siitä mitään pois. 

Ajattelen, että kirjoittamisessa en tule koskaan valmiiksi. Että ei tule sitä päivää, jolloin sanoin "nyt on koulut käyty". Kursseista ja koulutuksista saan niin paljon energiaa ja uusia ajatuksia, että varmasti jatkan etsimistä ja osallistumista. 

Haaveeni kirjan kirjoittamisesta elää edelleen.

Millainen on Sinun matkasi?

Kommentoi ja kerro minulle ja muille kirjoittamisesta haaveileville minkälainen Sinun matkasi on ollut tai millaiseksi suunnittelet sitä? 

Blogi matkalippuna kirjoittajuuteen

Ennemmin tai myöhemmin lähes jokainen bloggaaja postaa aiheesta "Miksi kirjoitan blogia". Minun kysymys itselleni on toinen. Miten blogikirjoittaminen on auttaa minua kehittymään kirjoittajana? Olen varma, että matkan varrella sekä kirjoittajuuteni että tämä blogi tulee kehittymään ja muuttamaan muotoaan. Tämän artikkelin kirjoitin Kirjoittajaklubin Blogikirjoittamisen verkkokurssin inspiroimana. Koskaan ei tiedä, mikä inspiroi kirjoittamaan tai mistä löytyy kirjoittamisen aihe.

Blogi matkalippuna kirjoittajuuteen

Olen ylläpitänyt erilaisia blogeja vuosien mittaan. Yksikään niistä ei ole ollut päiväkirjamaista avautumista kummoisempaa kirjoittamista. Olen ryhtynyt kirjoittaman ilman tavoitteita ja pohdintaa, mitä haluan kirjoittamisella saavuttaa. Puhumattakaan, että olisin miettinyt blogien sisältöä. 

Blogia voi kirjoittaa päiväkirjana

Miksi blogini on olemassa? 

Kun olin jonkin aikaa työstänyt käsikirjoitustani, ajattelin jakaa ajatuksia, pohdintoja ja oppeja omasta matkastani kohti kirjoittajuutta. Ensimmäisen version kyhäsin nopeasti, miettimättä sen enempää sisältöä kuin ulkomuotoakaan. 

Lopulta siitä tuli rasite. En jaksanut kirjoittaa blogiartikkeleita. En tiennyt, mistä olisin kirjoittanut. Ja niinpä se päätyi jälleen yhdeksi "rakas päiväkirja" tyyppiseksi blogiksi. Se ei auttanut minua eteenpäin matkallani kirjoittajaksi. 

Päädyin hautaamaan edellisen blogini kaikessa hiljaisuudessa.
Poistin kaikki artikkelit ja jätin jäljelle vain yhden,
tähän blogiin viittaavan artikkelin. 

Minne tahdon kirjoittamiseni johtavan? 

Vaikka romaanin käsikirjoittaminen on omanlaisensa projekti, haluan kehittyä kirjoittajana monipuolisesti. 

Kun päätin avata tämän blogin, mietin mistä haluaisin kirjoittaa. Mitkä kokemukset matkallani ovat jakamisen arvoisia. 

Laadin itselleni listan. Näistä asioista haluan kirjoittaa.

• erilaiset kirjoittajakurssit ja -koulutukset
• kirjoittamisen prosessi
• käsikirjoituksen vaiheet
• kielenhuolto

Blogiartikkelien aihioita ja ideoita 
kertyy yllättävän helposti näytön täydeltä

Samalla, kun kirjoitan, haen itsekin lisää tietoa. Kaikki ei tule perustumaan pelkästään kokemuksiini ja omiin oppeihini. 

Vanha sanonta tieto lisää tuskaa on hetkellisesti ollut totta, kun olen oppinut, kuinka paljon minulla on vielä opittavaa. Ja samaan aikaan odotan innoissani kaikkia niitä hienoja asioita, joita voin oppia. Sekä kirjoittamalla blogia että muulla kirjoittamisellani. 

Kenen toivon lukevan blogiani? 

Toivon, että minunlaiseni kirjoittajaksi haluavat löytävät blogini. Sekä aloittelijat että jo vähän enemmän kirjoittaneet. 

Toivon saavani aktiivisia lukijoita, jotka tekevät tästä blogista interaktiivisen. Lukijoita, jotka ovat valmiita jakamaan omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan.

Kaikki satunnaiset lukijat ovat tervetulleita. Ehkä päädyit blogiini aivan muunlaisen kiinnostuksen kautta. 

Blogeja voi lukea missä ja milloin vaan

Miten haluan vaikuttaa blogini lukijaan? 

Haluan, että lukija oppii jotain. Kirjoittamisesta tai itsestään. Haluan, että blogini kannustaa lukijoita heidän omissa kirjoittajahaaveissaan. Auttaa matkalla eteenpäin. 

Voisiko blogistani saada ideoita?

Mitä Sinä ajattelet bloggaamisesta?

Minkälaisia ajatuksia blogin kirjoittaminen herättää Sinussa? Onko Sinulla blogi, jonka linkin haluaisit jakaa meille muille kommenttikentässä? Miten Sinä löysit minun blogini? Miten Sinä valitset blogit, joita seuraat?

Anna tekstillesi aikaa

Käsikirjoitustani työstäessäni olen huomannut, että teksti tarvitsee aikaa. Kun palaan tekstiin - joskus muutaman päivän päästä, joskus viikkojen päästä - on tunne, että olemme molemmat olleet luovalla tauolla. Teksti on saanut muhia ja minä pystyn suhtautumaan siihen rakentavammin. Tässä artikkelissa kerron omista oivalluksistani, miksi tekstille kannattaa antaa aikaa. 

Kirjoittaja kuutamolla

Kun olin päässyt irti valkoisen paperin kammosta ja tekstiä alkoi syntyä, törmäsin uuteen ongelmaan. Minulla oli hirvittävän kova tarve editoida juuri kirjoittamaani. 

Editoinnin kierteessä

Oma intohimoni editointiin yllätti. Olin aikaisemmin ajatellut, että editoiminen on tylsää. Minä haluan vain kirjoittaa. 

Nopeasti tajusin, että en saa kirjaa kirjoitettua yhdellä istumalla. En tarkoita kirjaimellisesti niin, että istuisin tuolissani siitä nousematta ennen kuin kirjan käsikirjoitus olisi valmis. 

Harva kirja syntyy kertakirjoittamisella

Kursseilla opein, että ensimmäinen versio on lähes aina paska. Ei minulla, ajattelin. Ja niin ajauduin editoinnin kierteeseen. 

Tekstini ei edistynyt, kun keskityin viilaamaan käsikirjoituksen ensimmäisiä lukuja kerta toisensa jälkeen. Enkä pelkästään editoinut, vaan tein myös kielenhuollollisia korjauksia. Aivan liian aikaisin!

Editoiminen tarkoittaa tekstin sujuvoittamista. Tekstin oikoluku ja kirjoitus- ja välimerkkivirheiden korjaaminen on oma erillinen toimintansa. 

Minä yritin tehdä tekstistä kerralla valmista, niin täydellistä kuin vain osasin.

Mitä tapahtui, kun annoin tekstin levätä

Kun en koko ajan palannut juuri kirjottamaani tekstiin, sain aikaiseksi paljon enemmän uutta. Hyväksyin sen, että ensimmäinen versio on raakatekstiä. 

✋Anneli Kanto paljastaa kirjassaan ja blogissaan, miten sana raakateksti saa aikaan kylmänväreitä hänessä.

"Se on ykkösversio, ei raakatekstiä". 

- Miten tekstiä kehitetään - Anneli Kanto

Kun käsikirjoitus työstäessäni törmäsin uudestaan asiaan, josta olin kirjoittanut jossain aikaisemmassa luvussa, silmäilin tuon luvun.

Joskus vaistosin heti, että tähän tekstiin pitää palata. Se ei enää sovi käsikirjoitukseen, Jotain on muuttunut sen jälkeen kirjoittamissani luvuissa niin, että tämä ei enää toimi. Silloin tartuin toimeen ja editoin tekstin niin pian kuin mahdollista. 

Jossain vaiheessa muutin kirjoitustapaani niin, että saatoin poimia työsuunnitelmastani ajankohdan paljon myöhemmästä hetkestä kuin se, jota olin juuri kirjoittamassa. 

Saaran käsikirjoituksen aikajana

Kun en enää yrittänyt kirjoittaa kronologisessa järjestyksessä, sain enemmän uusia ideoita. Vapautin itseni ajattelemaan ja ideoimaan uusia näkökulmia. 

Kun ensimmäinen versio on valmis - mitä sitten

Nyt olen jo hyvin hyvin lähellä sitä hetkeä, jolloin voin sanoa "Ensimmäinen versio on valmis". Vielä muutaman luvun täydennys ja tulostaminen paperille. 

Minulta on kysytty, mitä aion tehdä sitten, kun viimeinen sivu käsikirjoitusta on tulostettu ja laitettu kansioon, jossa lukee "Saara, ensimmäinen versio". 

Mitä luulette? Aion antaa Saaralle kunnon kesäloman ja palata tekstiin alkusyksystä. 

En vielä ole valmis paljastamaan Saaran tarinaa. Ehkä syksyllä, kun ryhdyn käymään tekstiä läpi mielessäni se toinen, ensimmäistä parempi versio, kerron lisää. 

Oletko Sinä uskaltanut antaa tekstillesi aikaa?

Kommentoi ja kerro minulle ja meille muille kirjoittamisesta haaveileville, oletko Sinä antanut tekstillesi aikaa kehittyä. Millainen on Sinun työtapasi? Kuinka helppoa Sinun on editoida omaa tekstiäsi?

Miksi haluan kirjoittaa?

Kukaan ei ole kysynyt, miksi haluan kirjoittaa. Se on hyvä, koska ei minulla ole antaa kaikenkattavaa selitystä tarpeelleni saada sanoja paperille. Halu kirjoittaa on ollut minussa lapsesta asti. Ajatus kirjan kirjoittamisesta tuli mieleeni joskus ensimmäisen lapseni syntymän aikaan. Siis yli 30 vuotta sitten. Tässä artikkelissa sukellan pohtimaan, mistä kirjoittamiseni halu ja tarve ovat muotoutuneet ajan kuluessa

Ei tahroja vaan sanoja paperille

Muistoja ala-asteelta

Jo ala-asteella tarpeeni saada sanoja paperille oli voimakas. Minä olin luokallani se, joka kouluvuoden aikana kulutti monta viivallista ainevihkoa. 

Kun toiset saivat vaivoin aikaiseksi kaksi sivua, minulta syntyi helposti viisi, kuusikin sivua. Joskus jopa enemmän. 

Muistan, miten joskus hämmästelin, miksi toiset kirjoittavat niin vähän. Luulin, että minussa on jotain vikaa. 

En muista, miten niitä aineita arvosteltiin. Todella harmi, että yhtään ainekirjoitusvihkoa ei ole jäänyt muistoksi noista ajoista. Ehkä painopiste oli sanojen oikeinkirjoituksessa ja välimerkeissä, ei niinkään sisällössä. 

Lyijykynä ja ainevihko - kouluajan muistoja

Muistoja yläasteelta

Yläasteen kahdeksannella luokalla koin voimakasta tarvetta kirjoittaa runoja. Pitkien aineiden lisäksi, totta kai. 

Ihana äidinkielen opettajani Tellervo Heikkinen luki sinikantisiin vihkoihin kirjoittamiani runoja ja povaili minusta runoilijaa. Kannustuksesta huolimatta minusta ei tullut runoilijaa, mutta opettajaa muistan lämmöllä.

Tarve tuottaa tekstiä oli tuolloin voimakas, vaikka yläaste oli minulle monin tavoin vaikeaa aikaa.  

Muistoja lukiosta

Lukiossa jatkoin tarinoiden kirjoittamista kouluaineina, kunnes opettaja veti syrjään todeten "ei nämä sinun tarinat niin hyviä ole, että niillä pärjää ylioppilaskirjoituksissa, joten ryhdypä kirjoittamaan asiasta". 

Kirjoitin, mutta hetkellisesti kadotin haluni saada sanoja paperille. Kirjoittamisesta tuli väkinäistä. Sillä oli tarkoitus. Piti päästä ylioppilaaksi. Sulauduin massaan. 

Myöhemmin ovat muut äidinkielen opettajat puolustaneet, että opettaja teki työtään. Hänen tavoite oli saada meidät läpi äidinkielen ylioppilas kokeesta, joka tuohon aikaan tarkoitti esseemäistä kirjoitusta valitusta aiheesta. 

Miksi kirjoitamme?

Koulussa kaikki kirjoitimme. Kynät sauhusivat, vihot täyttyivät. Meidän piti kirjoittaa muistiinpanoja ja koevastauksia. Ja niitä edellä mainitsemiani aineita. 

Kirjoitimme, koska siihen oli tarve. Ilman kirjoitustaitoa ei koulusta päässyt läpi. Samoin kirjoitamme työelämässä erilaisia tekstejä, koska meidän täytyy. Jos tämän kärjistyksen sallitte minulle. 

Kirjoittaminen on vanha taito. Kirjoituksen katsotaan alkaneen nykyisen Irakin tienoilla sijainneessa Mesopotamiassa ja Egyptissä kauppaan ja taloushallintoon liittyneistä savitaulujen merkinnöistä. Se on syntynyt tarpeeseen. 

👍 Jos kirjoitustaidon historia kiinnostaa, suosittelen Yle Areenassa katsottavana olevaa ohjelmaa Kirjoitustaidon synty

 

Ovatko hymiöt paluu kuvakirjoitukseen?

Miksi haluan kirjoittaa luovasti?

Minulla on sanottavaa. Minulla on tarve kirjoittaa ajatuksiani paperille. Minä haluan purkaa ajatukseni ja tunteeni paperille. 

Työstämäni käsikirjoitus on minulle monella tavalla tärkeä.

• Se on todiste itselleni, että pystyn tuottamaan pitkää tekstiä. 
• Se on todiste siitä, että pystyn pitkäjänteiseen kirjoitustyöhön.
• Ja samaan aikaan käsikirjoitukseni on terapiaprojekti. 

Minulla on sisälläni jotain, joka ei ole löytänyt oikeaa kanavaa tulla käsitellyksi. Olen purkanut sen käsikirjoitukseeni. 

Minulla on jo uusia ideoita päässäni. Ajatuksia, mitä muuta voisin vielä kirjoittaa. Kirjoittaminen kiehtoo ja haluan oppia koko ajan lisää. Erityisesti luova kirjoittaminen kiehtoo minua. 

Se pieni kirjoittaja minussa, joka kirjoitti lukuisia pieniä tarinoita pienenä tyttönä, on kulkenut mukanani kaikki nämä vuodet. Nyt hänen on aika tulla kaapista ulos ja kirjoittaa.

Kirjoitan minkä sormistani irti saan.

Miksi Sinä kirjoitat?

Kommentoi ja kerro minulle ja muille uteliaille, mikä saa Sinut kirjoittamaan? Oletko kirjoittanut aina? Oletko aina halunnut kirjoittaa, mutta jokin on estänyt Sinua?

Oletko Sinä törmännyt henkilöön, joka on tukenut Sinua?  Ketä Sinä haluaisit kiittää kirjoittamisen ilosta?

Musiikista energiaa kirjoittamiseen?

Kirjailija Outi Pakkanen kertoi haastattelussa (Suomalaisen Kirjakaupan live Facebookissa 24.9.2020), miten hänellä on tiettyjä teemoja kuuntelemassaan musiikissa eri kirjoja kirjoittaessaan. Hän ei sanonut, että musiikki olisi hänen muusansa, mutta totesi, ilman musiikkia hän ei pysty kirjoittamaan. Luoko musiikki energiaa kirjoittamiseen? Tässä artikkelissa pohdin musiikin vaikutuksia sekä itselleni että yleisesti.

Musiikki antaa minulle energiaa 

Jotain taikaa musiikissa on. Outi Pakkanen kertoi, että on joskus kirjoittanut kymmeniä liuskoja tekstiä ja yhtä äkkiä tajunnut, että kuuntelemansa musiikki ei vain kerta kaikkiaan sovi siihen kirjaan. 

Musiikin merkitys itselleni

Minä elän vahvasti musiikilla ja musiikista. Säätelen tunnetiloja musiikilla. Tahditan työntekoani musiikilla. Olen opiskellut musiikkia kuunnellen. 

Monet sanovat, että tarvitsevat hiljaisuutta keskittyäkseen, mutta minulla se on juuri päinvastoin. Kun töissä hälinä käy sietämättömäksi, laitan kuulokkeet korville.

Musiikin kuuntelu on tärkeässä roolissa elämässäni. Olen usein ajatellut, että kaikista aisteista kuulon menettäminen olisi pahinta. 

Outi Pakkasen innoittamana aloin miettiä, voisiko musiikki olla muusani? Voisiko musiikki olla kirjoittamiseni mahdollistaja?

Klassista vai tanssimusiikkia?

Klassista vai Suomi iskelmää?

Olen tehnyt itselleni erilaisia soittolistoja vuosien aikana. Minulle laulujen sanat ovat tärkeämpiä kuin sävel. Niinpä olen valinnut musiikkini sanoitusten perusteella. Tässä muutama esimerkki listavalinnoistani.

• Motivointi - listalla ovat päässeet muun muassa Tina Turnerin Simply the Best ja Juha Tapion Kelpaat kelle vaan

• Lyriikka - listalle on poimittu muun muassa Vesa-Matti Loirin versio Nocturnesta ja Samuli Putron Minä rakastan sinua

Rock kappaleet eivät ole minuun makuuni. Klassista musiikkia olen kuunnellut aiemmin paljonkin. 

Minkälainen musiikki sopii kirjoittamiseni taustalle?

Taipumukseni jäädä kiinni laulujen sanoituksiin ei välttämättä tee musiikin valitsemisesta helppoa. Miten osaan valita kappaleet, joiden poljento siivittää sormiani näppäimistöllä, mutta eivät hyydytä ajatuksiani viemällä huomioni kokonaan?

Pidin Outi Pakkasen ajatuksesta kirjoittaa teos tietynlaisen musiikin siivittämänä. Klassinen musiikki tuntui olevan hänen suosikkinsa. 

Oma ensimmäinen käsikirjoitukseni on jo pitkällä. Sen häpeä -teema ja raskas sisältö saattaisi olla kevyempi, jos olisin kuunnellut Suomi-iskelmiä. Olisiko sisältö synkempi, jos olisin kuunnellut raskasta heavy musiikkia.

Vaikka käsikirjoitukseni ensimmäinenkään versio ei ole vielä valmis, kytee sisälläni halu kirjoittaa lisää. Nyt voisin tarttua tilaisuuteen ja tutkia, pystyisinkö musiikin avulla sekä siivittämään kirjoittamista että jopa säätelemään kirjoittamani tekstin sävyjä. 

Minkälaisen mahdollisuuden minulle tarjoaa käsikirjoituksen ensimmäinen editointikierros? Uskaltaisinko haastaa itseni ja luoda itselleni Spotify listan, jota käyttäisin vain ja ainoastaan käsikirjoitusta työstäessäni?

Musiikki antaa aivoille siivet

Musiikin vaikutus ihmisiin ei ole tuulesta temmattua. Aivoliiton sivuilla on mielenkiintoinen kirjoitus siitä, miten musiikki vaikuttaa ihmisiin. 

Musiikki aktivoi aivoja erityisesti lapsena, mutta vaikutus jatkuu koko ihmisiän. 

Musiikin kuuntelu, laulu ja soittaminen voivat sekä rentouttaa että lisätä energiaa. Musiikki pitää valita siis tarpeen mukaan. 

Musiikin vaikutus aivoihin on nopea. Heti, kun ihminen kuulee musiikkia, keho ja mieli alkavat synkronoitumaan musiikin kanssa.

Musiikkista voi siis saada energiaa kirjoittamiseen. Melko todennäköisesti jopa.

Kirjoittamisen soittolistat 

Uteliaisuudesta tein haun Spotifyssä. Kirjoitin sanan "writing" hakukenttään ja löysin muiden kokoamia soittolistoja. 

Kirjoittamiseen vauhtia musiikilla

Musiikkiin uskoo moni muukin Outi Pakkasen lisäksi. Minun kirjoitusrutiineihin kuuluu jatkossa musiikki, vaikka oma musiikkilistani on vielä päättämättä. 

Minkälainen musiikki siivittää Sinua?

Kommentoi ja kerro minkälainen musiikki siivittää Sinun kirjoitussessioitasi. Onko Sinulla Spotify lista, jonka haluaisit jakaa meidän muiden kanssa? 

Voiko olla kirjoittaja ilman kirjoittajayhteisöä

Kaipaatko kirjoittajayhteisöä, josta saisit tukea matkasi varrella? Tai haluaisitko kuulua joukkoon, jossa kirjoitetaan ja ideoidaan kirjoittamista? Minä haluaisin, mutta en tunnu löytävän oikeanlaista seuraa. Voinko olla kirjoittaja ilman kirjoittajayhteisöä? Tässä artikkelissa kerron, minkälaisia kirjoittajayhteisöjä on matkalleni osunut ja arvailuja siitä, miksi en ole omaani vielä löytänyt.

Yhdessä, toisiamme tukien. Mistä löydän teidät?

Perinteinen käsitys tai ajatusmalli on, että kirjoittaminen on yksinäistä puurtamista. Kirjoittaja istuu työhuoneessaan ja tuottaa tekstiä. Muistan nähneeni pilapiirroksia, jossa kirjoittaja istuu vanhanaikaisen kirjoituskoneen äärellä ja ympäristö, erityisesti paperiroskakori, on täynnä runtattuja papereita. 

Näinä päivinä paperiroskakoria ja tulostettuja papereita ei luultavasti ole. Tietokoneella kirjoitettaessa voi tiedostot helposti kirjoittaa uudelleen ja uudelleen. Tiedoston voi tallentaa tai poistaa digitaaliseen roskakoriin. 

Kirjoittajan kammiossa voi olla yksinäistä

Tulossa on blogiartikkeli, jossa kerron, minkälaisia kursseja ja koulutuksia olen kirjoittajan matkani aikana käynyt. Tänään avaan ajatuksiani niihin liittyvistä yhteisöistä.

Ensimmäiset kirjoittajayhteisöni, jotka menetin

Kun istuin kurssikavereiden kanssa samassa luokkatilassa tai osallistuin yhteiseen verkkokoulutukseen, minulla oli ympärilläni ensimmäiset kirjoittajayhteisöni. Joukko ihmisiä, joilla oli samat haaveet ja unelmat. Useimmat heistä ottivat minun lailla ensimmäisiä askeleitaan matkallaan kohti kirjoittajuutta. 

Valitettavasti en vain ymmärtänyt hyödyntää näitä yhteisöjä. En kysynyt muilta, haluaisiko joku jatkaa tavalla tai toisella yhteistä matkaamme. Verkkotapaaminen kerran kuussa, se ei vaatisi liikaa keneltäkään. Eihän?

Lukupiiri yhteisönä

Erään verkkokurssin hintaan kuuluivat kouluttajan järjestämän lukupiirit. 

Lukupiirissä oli mahdollista keskustella kahden tai kolmen muun kirjoittajan kanssa. Kukin vuorollaan jaoimme tekstejämme tai keskustelimme kirjoitusideoistamme. 

Kurssilla ei ollut vakinaisia ryhmiä vaan joka kerralla saatoin olla eri ihmisten kanssa. Kurssin  ja oman käsikirjoitukseni edetessä sen lukeminen eri ihmisille tuntui turhalta. 

Tiesin, mitä halusin kirjoittaa. Olin jo saanut palautetta tekstin rakenteesta. Miten seuraava uusi ihminen voisi antaa minulle jotain sellaista, josta hyötyisin?

Miksi lukisin aina uusia ja uusia kohtia käsikirjoituksestani aina uusille ja uusille ihmisille? Ymmärtävätkö nämä uudet ihmiset käsikirjoitukseni teeman? 

En ymmärtänyt lukupiiriä yhteisönä. Päätin olla jatkamatta kurssilla sen toiselle jatkokaudelle. Kaipasin toisenlaista toimintaa ja hinta tuntui korkealta. En ollut valmis sijoittamaan rahojani lukupiiriin. 

Kirjoittaminen on sosiaalista toimintaa

Facebook - yhteisöjen luvattu maa

Facebookista löytyy monenlaisia yhteisöjä ja yhdistyksiä. Joihinkin Facebook ryhmiin voi liittyä kuka tahansa ja toisiin tarvitaan ryhmän hyväksyntä. Olen liittynyt muutamaan ryhmään. 

Yllättäen huomaan olevani arka ilmaisemaan itseäni näissä ryhmissä. Tunne, ettei ole yhtä hyvä kuin muut, on todellinen. Vaikka kuinka haluaisin jakaa pätkän kirjoittamaani tekstiä, en pysty siihen. 

Entä jos joku minulle täysin tuntematon ihminen toteaa tekstistäni "mitä paskaa"? Entä jos joku ottaa minut ryhmässä "silmätikukseen"? Entä jos joku jakaa tekstini jossain muualla ja nauraa minulle?

Tuntuu, että näissä ryhmissä on selvä kahtiajako. On ryhmäläisiä, jotka jakavat tekstejänsä ja mielellään kommentoivat toisten tekstejä. Ja sitten on se joukko ryhmäläisiä, jotka seuraavat keskusteluja hiljaa taustalla. Nämä harvoin jakavat tai kommentoivat ryhmäkeskusteluja.

Näissä on potentiaalia kirjoittajan kaipaamaksi kirjoittajayhteisöksi. 

Ambivertti yhteisöä hakemassa

Olen joutunut miettimään omaa identiteettiäni paljon. Enkö olekaan ekstrovertti, joka tutustuu toisiin ihmisiin helposti? Olen vuosikaudet ajatellut, että uusiin ihmisiin tutustuminen on minulle helppoa ja nautin ryhmässä olemisesta.

 Kaivoin määritelmän: 

• Ekstrovertti saa energiaa ryhmästä ollessaan tekemisissä monien ihmisten kanssa ja hyytyy joutuessaan olemaan yksin.
• Introvertti viihtyy paremmin yksin kuin muiden seurassa, valitsee pienen ryhmän ja etsiytyy mieluiten ennestään tuttujen ihmisten pariin.
• Ambivertti ei valitse aina joko ekstroverttia tai introverttia vaihtoehtoa, vaan päättää tilanteen mukaan, kuinka toimii.

Olenko sittenkin ambivertti? Onko tämä tilanne, jossa edellä mainitsemani pelot saavat minut toimimaan introvertin tavoin?

Entä jos kirjoittajan pitääkin olla ambivertti ja toimia tilanteen mukaan? 

Mitä kirjoittamisen oppaat sanovat yhteisöllisyydestä?

On ollut suorastaan masentavaa lukea kirjoittamisen oppaita. 

Vetoapu on mahdollinen ja yksinkertainen asia: se tarkoittaa myötätuntoista ja ystävällistä kanssakulkijaa, jonka kanssa voi luottamuksellisesti keskustella tekeillä olevasta tekstistä.

Aloittavalle kirjoittajalle vetoapu voi olla kesäkurssi, kirjoittamisen opinnot tai kirjoittajaryhmä. 

-Anneli Kanto, Kirjoittamassa

Minä en ole löytänyt vetoapua. Olen käynyt kesäkurssilla ja osallistunut kirjoittamisen opintoihin ja silti koen kulkevani matkaani yksin. Kaipaa henkilöä tai ryhmää, jonka kanssa voisin keskustella kirjoittamisesta kurssien ulkopuolella. 

Sitten kun on se aika, avaa ovi.
Päästä ystävät sisään ja astu itse ulos.
- Taija Tuominen, Minusta tulee kirjailija

Taija Tuominen kirjoittaa viiteryhmän merkityksestä:

Vaikka kirjoitustyö tehdään usein yksin, ovat kirjoittajat aina etsineet ja löytäneet seuraa kirjallisista ryhmistä. 

Kaikilla kirjoittajilla on jokin viiteryhmä. Sidos voi olla löyhä tai tiivis, mutta aina on joku, joka kuuntelee ja keskustelee, lainaa silmiään ja antaa palautetta. 

- kirjasta Minusta tulee kirjailija 

 

Minä olen puolestani kirjoittanut kirjan marginaaliin "Mistä löytää oma viiteryhmä?"

Blogini jakaminen viiteryhmän tavoittamiseksi

Koska en ole rohkaistunut avautumaan ja jakamaan tekstejäni näissä Facebook ryhmissä, päätin tehdä toisenlaisen aloitteen. Päätin kiittää erään verkkokurssin kanssamatkaajia yhteisestä matkasta ja jaoin heille tämän blogini linkin. "Mikäli haluatte jatkaa aloittamaamme matkaa seuraamalla blogiani."

Muutamassa tunnissa minut oli poistettu ryhmästä ja Facebook esti blogini yhteisönormeja rikkovana. Selvittelin, minkälaisia mahdollisia toimia voisin tehdä, jotta blogini jakaminen onnistuu. 

Ainakaan tätä ei ole tehty helpoksi. En ole vielä löytänyt ohjetta, jonka avulla lähteä viemään asiaa eteenpäin. 

Löysin kuitenkin jotain hämmentävää. Joku voi yksinkertaisesti ilmoittaa kokevansa sisällön yhteisönormeja loukkaavaksi ja Facebook ilmoituksen perusteella estää toiminnan ja pyytää minua ymmärtämään. 

Ymmärrämme, että saatoit tarkoittaa hyvää tai ettet välttämättä ollut tietoinen hyväksytyn käytöksen käytännöistämme. Ymmärrämme myös, että esto voi tuntua turhauttavalta. Pitääksemme Facebookin avoimena ja miellyttävänä pyrimme estämään ihmisten tahatonta Facebookin väärinkäyttöä, vaikka tekemäsi asia olisi mielestäsi hyväksyttävää.

Toistaiseksi minulla itselläni on pääsy Facebookiin ja Instagramiin, joten voin vielä jatkaa oman viiteryhmäni hakemista näissä sosiaalisen median kanavissa. Tämä kokemus muistutti minua siitä, että hyvätkin aikeet voivat osoittautua vaarallisiksi. 

Miksi jaoin tämän kokemuksen? Haluan kertoa muille, että näinkin viattomalta tuntuva asia kuin avautuminen kirjoittajan matkastaan blogissa voi olla häiritsevää muille. 

Juuri nyt kaipaan viiteryhmää, jonka kanssa keskustella tästä. Toistaiseksi te lukijat olette minun kirjoittaja-minäni ainoa viiteryhmä.  

Oletko Sinä jo löytänyt oman kirjoittajayhteisösi?

Kerro ja kommentoi, oletko Sinä jo löytänyt oman viiteryhmäsi? Miten onnistuit siinä? Tai onko Sinulla blogi, jota minä ja muut kirjoittajaksi haluavat voisivat seurata? Ollaan yhteisöllisiä ja jaetaan. 

Miten rakentaa henkilögalleriaa - kokeile päiväkirjan kirjoittamista

Kirjan päähenkilö on hahmo, joka on kirjan tarinan keskiössä. Useimmissa tarinoissa on joukko sivuhenkilöitä, joilla on jokin rooli tarinassa. Henkilögallerian rakentamiseen on monia työkaluja. Tässä artikkelissa esittelen kokeilemaani päiväkirjamaista lähestymistä ja mitä siitä syntyi. 

Muistikirja ja Frixion kynät

Kun aloitin matkani kirjoittajaksi, minulla oli mielessä tarina, jolle annoin nimeksi Sydänkäpy. Se oli tarina, jota olin kuljettanut mielessäni vuosia. 

Minulla oli mielikuva, minkälaisia henkilöitä tarinassa on mukana. Mutta en tiennyt, miten olisin työskennellyt henkilöiden kanssa. 

Sydänkäpy idea
syntyi tästä kuvasta 

Päiväkirja kirjan kirjoittamisen tukena

Kuuntelin Katri Syvärisen videota "Johdatus kirjoitusharjoituksiin", joka oli osa "Kasva kirjoittajaksi" koulutusohjelman introa.

Videolla Katri puhui intuitiivisesta kirjoittamisesta ja kertoi, miten on itse kirjoittanut henkilöiden päiväkirjaa kirjaa kirjoittaessaan. 

Sain idean, miten hyödyntää päiväkirjaa oman tarinani rakentamisessa.

Takautuva päiväkirja

Sydänkäpy tarinan alku sijoittuu päähenkilön nuoruuteen. Tarinasta tiesin vain alun ja lopun. Päätin muokata Katrin ideaa kirjoittamalla takautuvaa päiväkirjaa.

Sydänkävyn tarinassa minulla oli päähenkilö ja muutama sivuhenkilö mielessäni. Lähdin kirjoittamaan jokaisesta henkilöstä yhden sivun mittaisia päiväkirjaotteita. 

• Yksi päivä, yksi sivu kerrallaan. 
• Kirjoitin käsin pieneen vihkoon. 
• En kirjoittanut joka päivä. 
• En tehnyt siitä itselleni pakkopullaa.  

Kirjoittamisen aloitin päähenkilön nuoruudesta. Tietystä merkittävästä päivästä. Siitä, jota olin vuosia mielessäni pitänyt tarinan alkusysäyksenä. 

Lisäsin henkilöitä sitä mukaa, kun päiväkirjamerkinnät toivat henkilöitä mukaan. 

Käsin kirjoittamalla sain tuntuman oikean päiväkirjan pitämisestä. Vihko kulki mukanani olkalaukussa, joten se oli aina käytettävissä, kun sain ajatuksen. 

Kirjoitin henkilöiden sielunmaisemaa takautuvasti. Kirjoitin henkilöiden elämästä ja ajatuksista. Kuljettaa heidät päiväkirjamerkintöjen kautta lähemmäksi toisiaan. Valmistelin tarinaa.

Tuntui turvalliselta tutustua tarinani henkilöihin päiväkirjan kautta. Ajattelin, että kun olemme riittävät tutut, aloitan tarinan kirjoittamisen.

Kun aloin lopulta kirjoittaa tarinaa, ei siitä tullut sitä, mistä olin vuosien ajan unelmoinut. Siitä syntyi viisi sivuinen novelli nimeltään Sininen Villapaita. 

Kirjoittaja sinisessä villapaidassa
1980-luvun alkupuolella

Novelli ei alkanut siitä merkittävästä päivästä, josta päiväkirja alkoi. Se alkoi ja päättyi siihen, mihin olin koko ajan tiennyt sen päättyvän.

Päiväkirja on vielä tallella. Ehkä henkilöt pääsevät johonkin toiseen tarinaan. Sääli olisi heittää hyvät tyypit roskakoriin. Toisenlainen tarina niistä päiväkirjamerkinnöistä on kirjoitettavissa.

Miten Sinun henkilögalleriasi on rakentunut?

Oletko Sinä kirjoittanut tarinasi henkilöiden päiväkirjaa? Miten hyödynsit päiväkirjaa? Kerro kokemuksistasi kommenteissa. 

Mitä muita keinoja Sinulla on ollut henkilögallerian luomisessa? Olisi mukava oppia Sinun kokemuksestasi. 

Palaute muilta kirjoittajilta

Ellet kirjoita lähtökohtaisesti vain itsellesi, joskus tulee se suuri hetki, kun Sinä jaat tekstisi jollekin toiselle. Jos olet mukana jossain koulutuksessa tai kurssilla, jaat todennäköisesti tekstisi kanssakulkijalle. Jollekin, joka haaveilee kirjoittajuudesta kuten Sinä ja minä. Tässä artikkelissa kerron omia ajatuksia siitä, miltä tuntui jakaa ensimmäisiä kirjoituksiani ja erityisesti, miltä tuntui jakaa ensimmäisen kerran työstämääni käsikirjoitusta. Palautteesta kirjoitan lisää myöhemmin. 

Tekstiä ei kannata piilotella

Olemme kaikki erilaisia. Joillekin meistä minkään keskeneräisen jakaminen on ylivoimaisen vaikeaa. Jotkut meistä luottavat omiin taitoihinsa. Toiset meistä tuntevat epävarmuutta sekä itsestään että omasta tuotoksestaan. 

Minä kuulun omassa palkkatyössäni niihin, jotka luottavat omaan osaamiseensa. Mutta kirjoittajan polullani ehti monta kilometriä ja tuhansia tekstirivejä kulua ennen kuin uskalsin ajatella kirjoittavani siedettävästi.

Aina kun kuuntelin tai luin toisten tekstejä, jaksoin ihmetellä sitä, miten hyvin kaikki muut tuntuivat kirjoittavan. Omat tekstini tuntuivat mitättömiltä. 

Lyhyet tuntiharjoitukset - pikapalaute

Ensimmäisellä kurssillani eli työväenopiston Luovan kirjoittamisen peruskurssilla tehtiin hyvin lyhyitä tuntiharjoituksia, jotka luettiin ääneen. Ryhmä oli pieni ja täynnä innokkaita kirjoittajia. 

Tehtävän annot olivat napakoita. Kirjoita kadonneesta esineestä tai asiasta. Kirjoita lyhyt monologi. Aikaa kirjoittamiselle oli yleensä 15 - 20 minuuttia. 

Ryhmäläisten aikaansaannosten pituus vaihteli. Jotkut pääsivät heti vauhtiin ja jos kirjoittivat koneella, saivat aikaan pitkiäkin tekstejä.

Toiset miettivät mistä aloittaa ja jos kirjoittivat käsin ruutuvihkoonsa, saivat aikaa lyhyempiä tekstejä.

Näitä sitten vuorollaan luettiin ääneen ja annettiin palautetta. Hauskimpia kokemuksia olivat ne kerrat, kun joku kirjoitti käsin ja ääneen lukiessaan sanoi muutamaan otteeseen "hetki, nyt en saa selvää". 

Saatko selvää omasta käsialastasi?

Muistan, miten jännitin ensimmäisestä kertaa. Kirjoitin kadonneesta kulkukortista. Teksti oli suhteellisen lyhyt, koska kirjoitin käsin eikä tarina syntynyt tuosta vaan. 

Ääneni taisi hieman väristä sitä lukiessani. Kun opettaja sitten kysyi, kuka haluaa ensimmäisenä sanoa jotain ja luokassa vallitsi veitsellä leikattava hiljaisuus, halusin perua koko jutun.

Oliko tarinani niin huono, ettei kukaan keksi siitä mitään sanottavaa? Hetken hiljaisuuden jälkeen opettaja aloitti ja muutama muukin uskalsi sanoa jotain.

Olimme aivan kurssin alussa ja vielä opettelimme palautteen antamista. Kurssin aikana kehityimme ja aloimme löytää toistemme teksteistä hyviä puolia ja kehitysideoita, joita itse arvostin välillä jopa tyhjänpäiväistä kehumista enemmän. 

En koskaan tullut kysyneeksi muilta, miltä heistä tuntui jakaa näitä lyhyitä tuntiharjoituksia. Tekstejä, joita kirjoitettiin lyhyessä ajassa eikä aikaa hiomiselle ollut. 

Palaute pidemmälle työstetylle tekstille

Tuolla samaisella peruskurssilla tehtiin aina tuntien välissä pidempiä harjoituksia, joita jaettiin yhteisellä kurssialustalla. Tekstejä ei tarvinnut lukea etukäteen ja monesti kurssilaiset palauttivat niitä viime hetkellä ennen kurssi-illan alkua. 

Tunnilla opettaja heijasti ne seinälle ja jokainen luki oman tekstinsä ääneen. Kukaan ei voinut vedota huonoon käsialaan. 

Oli jotenkin helpompi miettiä omaa palautettaan, kun näki kirjotetun tekstin. Mutta kun oma vuoro tuli, oli usein tunne, että voi kun se teksti ei näkyisi tuolla seinällä. Voi kun vain kuuntelisivat. 

Kirjoitetun tekstin jakaminen tuntui, jos mahdollista, raadollisemmalta kuin pelkkä ääneen lukeminen. 

Nämä tekstit olivat yleensä hiotumpia, pilkut olivat paikallaan eikä pahoja kirjoitusvirheitä ollut. Vaikka kaikille oli annettu samanlainen tehtävä, olivat lopputuotokset erilaisia. Ei niitä voinut vertailla. 

Silti aina vertasi omaa tekstiään toisten teksteihin, jotka tuntuivat paljon kypsemmiltä kuin omat. 

Kotona kirjoittaessa voi nauttia kupin kahvia tai teetä.

Lukupiirissä jakaminen ja palautteen vastaanottaminen

Kasva kirjoittajaksi -koulutusohjelmaan kuului lukupiirejä. 

Niissä meidät jaettiin kolmen tai neljän hengen ryhmiin. Aikaa oli suurin piirtein tunnin verran. Jokainen sai itse valita, minkälaista tekstiä halusi jakaa. 

Ensimmäistä kertaa minä luin toisille tekstiä, jota olin kirjoittanut käsikirjoitustani varten. 

Ääni väristen, kyyneliä pidätellen luin ja odotin toisten kommentteja. 

Ylitin yhden rajapyykin. Kerroin toisille, minkälaista käsikirjoitusta olen työstämässä. Kerroin, että yksi kirjan teemoista on häpeä. 

Yksi luku käsikirjoituksesta ei ole paljon. Se ei kerro kovin paljon kokonaisuudesta saati paljasta kirjan tarinasta kuin pienen osan. 

Kun lukupiiriläisten palaute oli sekä lempeää että rohkaisevaa, tunsin helpotusta. Ehkä tästä vielä tarina syntyy. Kyyneleitä pyyhkien kiitin palautteesta. 

Olin ylpeä itsestä. Olin alkanut rikkoa häpeän luomaa pelkoa ja tullut näkyväksi tekstini kanssa. 

Seuraavilla kerroilla oloni oli jo paljon varmempi ja olin vastaanottavaisempi lukupiiriläisten palautteelle. En enää jännittänyt vaan ääneen lukeminen tuntui helpottavalta. 

Tekstini sai huomiota edes lyhyen hetken ajan. Se oli ansainnut sen kaikkien editointien jälkeen. 

Käsikirjoitus ei ole vielä kirja

Tekstin lähettäminen arvioitavaksi

Seuraava iso askel oli lähettää tekstiä jonkun täysin ulkopuolisen arvioitavaksi. 

Ensimmäiset lähettämäni tekstit olivat lyhyitä pätkiä. Luku tai kaksi. Niin lyhyitä, että itse tarinaan ei arvioissa voitu puuttua, mutta sain palautetta kirjoitustyylistäni ja vinkkejä tekstin rakenteen parantamiseksi. 

Jännitys oli valtava, kun lähetin ensimmäinen 40 sivun poiminnan käsikirjoituksestani arvioitavaksi. Sähköpostin liitetiedoston lisääminen ja Lähetä -painikkeen painaminen tuntui valtavan pelottavalta. Mutta tiesin, että sekin askel olisi otettava ennemmin tai myöhemmin. 

Vakuutin itselleni, että hetki olisi juuri nyt oikea. Käsikirjoitus ei ollut vielä mielestäni täysin valmis. Nyt voisin vielä saada siihen oikean kirjoittajan palautteen. 

Päivät ja viikot palautetta odottaessa olivat pitkiä. Ja kun palaute vihdoin tuli, kävin sisäistä keskustelua itseni kanssa, haluanko lukea sen heti vain antaa hautua hetken. 

Lopulta päätin olla rohkea ja lukea sen heti. Sitä vartenhan olin tekstini lähettänyt. Nyt olisi totuuden hetki. Onko siitä tekstistä mihinkään? 

Tätä kirjoittaessa toukokuun alkupäivinä 2022 ei käsikirjoitukseni ole vieläkään valmis. Olen saanut hyvää palautetta ja alan uskoa siihen, että minusta on kirjoittajaksi. 

Minulta on kysytty, mitä aion tehdä käsikirjoituksellani, kun saan sen ensimmäisen version valmiiksi. Rehellisesti sanottuna - en tiedä. Miksi olisin nähnyt kaiken vaivan, jos en edes yrittäisi tarjota sitä kustannettavaksi. 

Mikäli käsikirjoitus ei kelpaa kustantajille, todennäköisesti teetän siitä muutaman kappaleen omakustanteena, jotta voin joskus sanoa "tässä on minun kirjoittama kirja".  Sitten joskus tulevaisuudessa, ei vielä. 

Hyvä palaute on sellaista, 
joka auttaa sinua eteenpäin. 
Se ei saa olla referaatti tekstistäsi.

Miksi palaute on tärkeää?

Harva (oikea) kirjailijakaan luottaa omaan tekstiinsä niin paljon, etteikö hän pyytäisi jota kuta muuta lukemaan sitä. Lähteitä tälle väittämälle on runsaasti. 

Kirjoittamisen oppaat, kurssimateriaalit ja luennot ovat sisältäneet mainintoja tekstin jakamisen tärkeydestä. Palaute on tärkeä osa kirjoittamisen prosessia. 

Jos kirjoitat proosaa, kantaako tarina? Pitääkö tarina lukijan otteessaan? Omalle tekstilleen sokeutuu ja hyvinkin nopeasti. 

Itse olen huomannut, kun alan pitää jotain tekstiä loppuun asti hiottuna, joku toinen löytää uuden näkökulman, jota en ole ajatellut. Tai paljastuu, että tarinan käänne ei aukea kenellekään. 

Olen oppinut saamastani palautteesta matkan varrella paljon. Tekstini on moninkertaisesti parempi nyt kuin matkani alussa. 

Jopa lyhyisiin otteisiin saatu palaute on auttanut eteenpäin. Kirjoittajan matkan alun pikapalautteet tuntiharjoituksista ovat nekin saaneet muutosta aikaiseksi. 

Minkälainen palaute on kannustanut Sinua?

Miltä Sinusta on tuntunut jakaa omaa tekstiäsi muille kirjoittajille? Kerro kokemuksistasi kommenttikentässä. Mikä on ollut paras saamasi palaute? Miten palaute on auttanut Sinua eteenpäin?