Lukijan vastuu

Kirjoitan omasta matkastani, omista ajatuksistani matkan varrelta ja päätelmät ovat omiani. Kun lainaan toisten, minua kokeneempien kirjoittajien viisauksia, kerron kenen ajatuksia ja viisauksia ne ovat. Äitini on savolainen, joten minunkin geeneissä savolaisuutta hivenen virtaa. Vanha sanonta "kun savolainen puhuu, vastuu on kuulijalla" muuntuu muotoon "kun geeniperimältään osittain savolainen kirjoittaa, on vastuu lukijalla." Toivottavasti viihdyt blogini parissa.

torstai 19. toukokuuta 2022

Miksi haluan kirjoittaa?

Kukaan ei ole kysynyt, miksi haluan kirjoittaa. Se on hyvä, koska ei minulla ole antaa kaikenkattavaa selitystä tarpeelleni saada sanoja paperille. Halu kirjoittaa on ollut minussa lapsesta asti. Ajatus kirjan kirjoittamisesta tuli mieleeni joskus ensimmäisen lapseni syntymän aikaan. Siis yli 30 vuotta sitten. Tässä artikkelissa sukellan pohtimaan, mistä kirjoittamiseni halu ja tarve ovat muotoutuneet ajan kuluessa

Ei tahroja vaan sanoja paperille

Muistoja ala-asteelta

Jo ala-asteella tarpeeni saada sanoja paperille oli voimakas. Minä olin luokallani se, joka kouluvuoden aikana kulutti monta viivallista ainevihkoa. 

Kun toiset saivat vaivoin aikaiseksi kaksi sivua, minulta syntyi helposti viisi, kuusikin sivua. Joskus jopa enemmän. 

Muistan, miten joskus hämmästelin, miksi toiset kirjoittavat niin vähän. Luulin, että minussa on jotain vikaa. 

En muista, miten niitä aineita arvosteltiin. Todella harmi, että yhtään ainekirjoitusvihkoa ei ole jäänyt muistoksi noista ajoista. Ehkä painopiste oli sanojen oikeinkirjoituksessa ja välimerkeissä, ei niinkään sisällössä. 

Lyijykynä ja ainevihko - kouluajan muistoja

Muistoja yläasteelta

Yläasteen kahdeksannella luokalla koin voimakasta tarvetta kirjoittaa runoja. Pitkien aineiden lisäksi, totta kai. 

Ihana äidinkielen opettajani Tellervo Heikkinen luki sinikantisiin vihkoihin kirjoittamiani runoja ja povaili minusta runoilijaa. Kannustuksesta huolimatta minusta ei tullut runoilijaa, mutta opettajaa muistan lämmöllä.

Tarve tuottaa tekstiä oli tuolloin voimakas, vaikka yläaste oli minulle monin tavoin vaikeaa aikaa.  

Muistoja lukiosta

Lukiossa jatkoin tarinoiden kirjoittamista kouluaineina, kunnes opettaja veti syrjään todeten "ei nämä sinun tarinat niin hyviä ole, että niillä pärjää ylioppilaskirjoituksissa, joten ryhdypä kirjoittamaan asiasta". 

Kirjoitin, mutta hetkellisesti kadotin haluni saada sanoja paperille. Kirjoittamisesta tuli väkinäistä. Sillä oli tarkoitus. Piti päästä ylioppilaaksi. Sulauduin massaan. 

Myöhemmin ovat muut äidinkielen opettajat puolustaneet, että opettaja teki työtään. Hänen tavoite oli saada meidät läpi äidinkielen ylioppilas kokeesta, joka tuohon aikaan tarkoitti esseemäistä kirjoitusta valitusta aiheesta. 

Miksi kirjoitamme?

Koulussa kaikki kirjoitimme. Kynät sauhusivat, vihot täyttyivät. Meidän piti kirjoittaa muistiinpanoja ja koevastauksia. Ja niitä edellä mainitsemiani aineita. 

Kirjoitimme, koska siihen oli tarve. Ilman kirjoitustaitoa ei koulusta päässyt läpi. Samoin kirjoitamme työelämässä erilaisia tekstejä, koska meidän täytyy. Jos tämän kärjistyksen sallitte minulle. 

Kirjoittaminen on vanha taito. Kirjoituksen katsotaan alkaneen nykyisen Irakin tienoilla sijainneessa Mesopotamiassa ja Egyptissä kauppaan ja taloushallintoon liittyneistä savitaulujen merkinnöistä. Se on syntynyt tarpeeseen. 

👍 Jos kirjoitustaidon historia kiinnostaa, suosittelen Yle Areenassa katsottavana olevaa ohjelmaa Kirjoitustaidon synty

 

Ovatko hymiöt paluu kuvakirjoitukseen?

Miksi haluan kirjoittaa luovasti?

Minulla on sanottavaa. Minulla on tarve kirjoittaa ajatuksiani paperille. Minä haluan purkaa ajatukseni ja tunteeni paperille. 

Työstämäni käsikirjoitus on minulle monella tavalla tärkeä.

  • Se on todiste itselleni, että pystyn tuottamaan pitkää tekstiä. 
  • Se on todiste siitä, että pystyn pitkäjänteiseen kirjoitustyöhön.
  • Ja samaan aikaan käsikirjoitukseni on terapiaprojekti. 
Minulla on sisälläni jotain, joka ei ole löytänyt oikeaa kanavaa tulla käsitellyksi. Olen purkanut sen käsikirjoitukseeni. 

Minulla on jo uusia ideoita päässäni. Ajatuksia, mitä muuta voisin vielä kirjoittaa. Kirjoittaminen kiehtoo ja haluan oppia koko ajan lisää. Erityisesti luova kirjoittaminen kiehtoo minua. 

Se pieni kirjoittaja minussa, joka kirjoitti lukuisia pieniä tarinoita pienenä tyttönä, on kulkenut mukanani kaikki nämä vuodet. Nyt hänen on aika tulla kaapista ulos ja kirjoittaa.

Kirjoitan minkä sormistani irti saan.

Miksi Sinä kirjoitat?

Kommentoi ja kerro minulle ja muille uteliaille, mikä saa Sinut kirjoittamaan? Oletko kirjoittanut aina? Oletko aina halunnut kirjoittaa, mutta jokin on estänyt Sinua?

Oletko Sinä törmännyt henkilöön, joka on tukenut Sinua?  Ketä Sinä haluaisit kiittää kirjoittamisen ilosta?


Ei kommentteja: